sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Koriste kokille!

Mun serkku valmistui perjantaina kokiksi ja tein hänelle tämän koristeen lahjaksi. 

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ristiäiskakku pojalle

Lasten serkku sai tänään nimen ja tein tämän kakun, johon olen kyllä itse ihan tyytyväinen :)






tiistai 23. huhtikuuta 2013

Synttäritkakku Matille

Lauantaina tuli 12 vuotta siitä, kun minusta tuli täti eka kerran. Matin synttäreitä juhlittiin tällaisen kakun kera. Koristeesta on laskettelusukset, kun Matti siitä lajista innostui talvella.



lauantai 13. huhtikuuta 2013

Napanuorakakku

Lapsukaiset saivat helmikuun lopulla serkkupojan ja tänään ollaan menossa ihastelemaan uusinta tulokasta, kun on sairasteltu aiemmin ettei olla päästy.
 
Tällaisen ns. napanuorakakun sain aikaiseksi.
 

 
Isompi kakku on neljän munan ja tehty 20 cm vuokaan ja pienemmässä tieten vajaa yks muna.
Välistä löytyy vadelmahilloa, mansikoita-vadelmia-kermaa-rahkaa. Pitna ja koristeet vaahtismassaa.


 
 

perjantai 29. maaliskuuta 2013

"Pääsiäistipu":)

Lapsille tein munattoman ja maidottoman AB kakun vaikka ei linnun muoto olekaan värin puolesta oikea, mutta nythän on pääsiäinen :)

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Voikkari

Tää voikkari on tehty helmikuun loppupuolella pojan synttäreille. Aika lailla samalla kaavalla menen kuin aina ennenkin täytteiden ja koristelunkin suhteen.
 

 
Sisällä kaksi eri täytettä:
- venäläinen metvursti, sinappikurkkusalaatti, tomaatti, kurkku, purjo, persilja, ruohosipulituorejuusto, ranskankerma ja kermaviili
 
- palvikinkku, sinappikurkkusalaatti, suolakurkku, purjo, persilja, pippurituorejuusto, ranskankerma ja kermaviili
 
 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Barbie kakku Josefiinalle nimipäivänä

Meidän Josefiinalle tein nimpparikakuksi tänään tämän Barbiekakun. Hirveästi ei suunnitelmaa ollut...aattelin, että jos tekis kaksvärisen ja tein edellisenä iltana valkoisia kukkia ja samana päivänä, kun kakun tein, tein punaiset kukat ja tässä on lopputulos :)

15 cm vuokaan tehty munaton pohja Välissä vadelmahilloa, kermaa-vadelmia-mansikoita ja banaaninviipaleita. Täytteessä myös liivatetta, jotta pysyy kuosissaan pallon muodossa. Vaihekuvat alempana.

 






Liivatteen ansiosta kakku pysyy kasassa eikä täyte valu pois. Tämä kakku ennätti hyytyä n. 4 tuntia ennen koristelua.
 
Kermaa laitoin tarttumapinnaksi massalle...


Vaihekuvat loppuukin sit tähän :)




keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tarjan päivän kakkua työkavereille

HIeman olen vähentänyt kakkujen tekoa, mutta en kokonaan kuitenkaan halua lopettaa, joten pitihän sitä nimppareiden kunniaksi työkavereille tehdä kakkua....
Koristetta mietin hetken aikaa, että mitä teen ja kilautin muutamalle kaverillekin....kaikilta tuli ajatukseksi juokseminen, sykemittari jne, kun yhtenä harrastuksena on juokseminen ja sykemittari kulkee mukana....Nyt talvella olen myös hiihdellyt ja töissä oltiin tässä taannoin sählyturnauksessa sähläämässä ja oppilaiden kanssa olin pelaamassa lentopalloa, joten siitä noi muutkin välineet koristeeseen...Sykemittarin sykkeet on korkeat, kuten mulla ruukaa olla, mutta puhetta se ei tunnu haittavaan  (tai näin ovat myös työkaveri todenneet;))

Kakku on 11 munan gluteeniton kakku, jossa välissä vadelmahillo, mansikoita-vadelmia-kermaa-rahkaa, kermana käytin tällä kertaa Flora Vispiä vaniljakreemijauheen kera. 

Sykemittarina mulla on SportsTracker vyö ja iPhone puhelin ja sitä näkymää hain koristeeseen, tosin piti vähän värejä muutella toisin päin, kun olis mennyt muuten liian hankalaks...





tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vihaisia lintuja

Yhden synttärikakun päälle pääsi tämä pieni koriste. Parempaa kuvaa ei valitettavasti löydy, kun unohdin kuvata :/

lauantai 23. helmikuuta 2013

Metsästysaiheinen kakku (munaton/maidoton)

Meidän pojan 8-vee synttäreit vietettiin tänään. Oikea synttäripäivä on tulevana tiistaina. Poika halusi samanlaisen kakun, kuin olen tehnyt miehelleni toissa isänpäivänä. Tässä lopputulos: 


Kakussa toinen 20 cm ja toinen 15 cm vuokaan tehty. Välissä vadelmahillo ja lisäksi Alpron Airy & Creamy soijakermaa sekoitettuna vadelmiin ja mansikoihin ja liivatteella jämäköitetty. Pinta vaahtismassaa, kuten myös koristeetkin, 














lauantai 16. helmikuuta 2013

Kastekoriste tyttövauvalle

Pikkuinen tyttö sai tänään nimen ja kakun päälle laitettiin tämä koriste
 josta on näköjään tullut mun "bravuri", kun näitä tämän tyylisiä olen tehnyt useamman. 

Vaahtismassasta on koriste tehty. 


torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää!

Tämän kakun myötä toivottelen kaikille lukijoilleni Hyvää Ystävänpäivää!

Oikeaa kakkua en ennättänyt väsätä, Tämä kakku on tehty styrokspohjan päälle. Aiemmin laitoin massan ja eilen pikaisesti tein kukat. Tarkoitus oli tehdä tosi tosi hieno "mallikakku", mut aikapula vaivas joten siksi näin.





maanantai 11. helmikuuta 2013

Smurffiinakakku

Toiveena oli smurffiinakakku, josta löytyy myös nimi ja ikä.
Muuten toteutus aika lailla vapaa, mutta palapelikuviona tulisi smuffiinan olla.
 
Tällainen tuli kuuden munan kakusta.
 




lauantai 9. helmikuuta 2013

Talvinen ristiäiskakku pojalle

Kuuden munan kakku toiveiden mukaan eli valkoiset pursotukset ja talvinen vauvakoriste, jossa nimi lukee lumihiutaleissa (aiemminkin olen tehnyt tämmöisen).
 

 
Välissä vadelmahillo, mansikoita-vadelmia-kermaa-rahkaa.



tiistai 5. helmikuuta 2013

Isänpäiväkakku papalle


Isänpäiväkakku isälleni viime vuodelta.


 Idean koristeeseen sain siskoltani eli pappa aina paistaa lapsenlapsille makkaraa ja kun eläkkeellä on niin lastenhoitovuorojakin välillä tulee. Toisessa välissä vadelmaa-mansikkaa-kermaa-rahkaa ja toisessa marjana hilloja kun iskä niistä tykkää. Kakku koki matkalla kuljetusvaurioita mutta maku oli kohdillaan.






sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kakku hiihtokisojen arpajaisiin

Tämän kakun tein muutama viikko sitten Halsuan kansallisten hiihtojen arvontaan palkinnoksi. Kuuden munan kakku eli noin 20 hlö. Välissä vadelmahillo ja mansikoita-vadelmia-kermaa-rahkaa. Pinnalla vaahtismassalevy, josta myös koriste on. Pursotukset Valion laktoositonta vaniljakreemijauheella höystettynä. Mulla oli 6-sakarainen tähtitylla hukassa niin heti tuli huonompaa jälkeä, tai minä en tykkää tuosta tyllasta.



tiistai 29. tammikuuta 2013

Ristiäiskoriste tytölle: vauva kehdossa

Tämä koriste on tehty viime lokakuussa. TOiveena oli samanalainen kuin olen aiemmin tehnyt,
mutta tuli tästä vähän erilainenkin :) 

(Facebookin Kakkukankaan sivuilta löytyy lisää kastekoristeita) 

Itse olin tähän tyytyväinen ja jos meille tulis vielä vauva (mitä ei tule:)), niin koriste olis varmaan tämänlainen. 


Kehdon kaavat olen itse tehnyt eli sen teko menee vähän jo niin kuin rutiinilla :)